Toista romanttisesti silmiin katsominen on hassu juttu kun eihän siellä edes oikeen näy mitään. Niin kuin rakkaudestakin (sen syvemmästä olemuksesta) on vaikea puhua, rikkomatta sen taianomaisuutta, sama pätee mun mielestä silmiin katsomiseen.
Ehkä siinä itsessään on jotain pysäyttävää kun kaksi ihmistä takertuu toisiinsa katseellaan. Se on vuorovaikutusta, jossa sanoja ei tarvitse eikä haluakaan. Vai onko se vaan äärimmäistä itsetietoisuutta.
Katson sen silmiin ja näen sieltä itseni katsomassa sen silmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti