Kävin katsomassa Rakkautta & Anarkiaa-festareilla Code blue-nimisen elokuvan (Antoniak, Alankomaat). Ensimmäiset vaikutelmat elokuvasta olivat puistatus ja kylmyys. Sitten nauroin, koska loppu oli niin karmean masentavanahdistava! En ole löytänyt vielä arviota, joka sanoisi jotakin siitä, mistä elokuva mielestäni puhuu. Lähinnä olen lukenut vain tyhjiä juonikuvauksia. Elokuva näytettiin Cannesin festivaaleilla ja eräs kävijä taltioi leffan loputtua katsojien reaktioita näin:
Friend One: "It didn't speak to me.
Friend Two: "It doesn't speak at all."
Elokuva avautui minulle hiljakseen. En ensin itsekään pitänyt siitä. Jotkut elokuvat jäävät härnäämään, tämä on yksi niistä, mutta parempi se kuin unohtaminen (mikä tapahtuu useimpien elokuvien kohdalla ennen pitkää). Se on äänimaailmaltaan hiljainen, väriltään sininen, mutta huutaa jotain. Se puhuu elämänhalusta, yksinäisyydestä, ja on jopa uskonnollinenkin.
"Näen sen lähestyvän minua" sanoo Marian, joka muistuttaa itsekin jo kuollutta, hoitaessaan päivät pian kuolevia ihmisiä. Hän on jo niin kaukana, että on jo muuttunut valkeaksi. Hän on niiden viimeinen hellä kosketus. Hän suorittaa viimeisen pesun, kun kuolema on lähestymässä. Kotona on salaa otettuja kuolleiden tavaroita, joita Marian nuuhkii kuin herättäen jotakin eloon.
Kun Marian tekee hoitovirheen, hän menee kylään tuttavanaisen luokse ja esittää tuskastuneena kysymyksen, joka avautuu suuremmaksi kuin aluksi vaikutti.
"Jos ei ole uskovainen, miten on mahdollista päästä synneistään?"
Kirkkoon ei auta meneminen. Tämä on yksi elokuvan kysymys ja samalla oivallus. Ihmisistä eristäytynyt Marian tietää asioiden todellisen,mustan,armottoman luonteen. Hänen elämänsä pyörii kuolemisen ympärillä, lähestyy sitä, tietäen, että täydellistä loppua, päätöstä kaikelle (anteeksiantoa) ei ole. Tämä tieto on niin musertava, että tässä useimmiten uskonto tulee apuun.
Marian kaipaa syntisesti jotakin, hän tarkkailee naapurimiestään, ja todistaa ulkona tapahtuvan karmean raiskauksen. Hän kuvittelee olevansa itse raiskauksen uhri. Ehkä se tuntuisi joltakin. Hänen "syntisyytensä" ja kaipuunsa on edellytyksenä elokuvan raadolliselle lopputulokselle. Kun hän on alistunut, ensin omaa tahtoaan, sen jälkeen tahtomattaan, aivan pohjalle saakka, jäljelle jää yhä halu kuolla... ainoa mahdollisuus.
Elokuva loppuu hidastettuun suihkukohtaukseen, jossa Marian puhdistautuu itsekin (uskonnollinen voitelu:öljyn sijasta vedellä), ja taustalla soi kirkkokuoromusiikki. Myös Antichrist alkaa hidastetulla kirkkolaulusuihkukohtauksella, joka myös päätyy erääseen kuolemaan. Eri tarina, mutta jotakin samoja teemoja tunnistin, ja vilahtihan Antichristin dvd:n kansikin yhdessä kohtauksessa elokuvaa. Sattumaako?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti