Tänään opettaja puhui sisään- ja uloshengittämisen kausista, ja pohdin omaa kauttani joka ehkä kallistuu enemmän sisäänhengittämisen puolelle. Olen imenyt itseeni aikalailla asioita tämän syksyn aikana ja pyrkinyt löytämään ja lokeroimaan omaa paikkaani. Olemisen laatu ja asioiden järjestyminen tietyllä tavalla on vienyt enemmän keskittymistäni kuin itse tekeminen. Koska en koe vieläkään järjestystä ja harmoniaa, jatkan yhä niiden etsimistä..
Olen tutkiskellut kaikenlaisia jälkiä. Tein kouluprojektin lähtökohtanani kehon jäljet. Tarkoituksena oli kuvata fyysisiä kehon jälkiä ja niiden takana olevaa henkistä tilaa/maisemaa. Päädyin kuitenkin tarkastelemaan vain yhteen ihmiseen jääneitä jälkiä..
Ihmiset vaikuttavat toisiinsa eri tavoin, mutta kiinnostavinta ovat ne pysyvimmät jäljet, mitkä eivät ole näkyviä. Tavallaan minäkin kuvaan jokaiseen kuvaani sitä jälkeä minkä vaikkapa Satu on minuun jättänyt, niin että se tulee näkyväksi. Jotenkin konkreettisemmaksi. Silloin on helpompi ymmärtää. Ja niistä kuvista tulee tietenkin myös minun jälkiäni.
On myös tärkeää kirjoittaa seinään, että Minä olin täällä. Tehdä jälki olemisesta. Mutta hämmästyttävää on, että on joitakin, joista ei jää jälkeä miltei ollenkaan, varsinkaan ympäristöön/luontoon. Se vasta on kaikista uskomattominta ja nöyrintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti