Junassa vieressä istuvalla naisella oli aito amerikanintiaanien sormus, kolmea eri kultaa, sitä tulee väistämättäkin kuultua kaikenlaista, vaikka ei kuuntelisi. Sattuma on kaunis ja ihmeellinen asia, niin se nainen minullekin tahtoi viestissään sanoa, vaikka tarina liittyi taustalla pauhanneesta tv:stä kantautuvaan ääneen joka yllättäen oli tuttu. Se oli ennen kukkakauppias, nykyään tv-kasvo. "Tämmöinen huomautus vain, huomasin että se ohjelma tulee tänään televisiosta."

Vaikka tämä aika on surullinen, yksi ikuinen räntäsade ja sateenvarjo joka kääntyy nurinpäin, olen löytänyt lämpöä. Niitä hetkiä jotka venyvät, ja tuntuu ihan kuin kuuluisin. Poltimme kynttilöitä kaupungintalon edessä, ja paikalle kannettiin ihmisenkokoinen sivellin. Aineellisesta köyhyydestä muodostuu henkistä köyhyyttä. Toivon, että tämä hautajaistunnelma ei jatkuisi pitkään (vaikka nautinkin haikeudesta, se on paljon todempaa kuin riemu) koska lämpöä on.