Toista romanttisesti silmiin katsominen on hassu juttu kun eihän siellä edes oikeen näy mitään. Niin kuin rakkaudestakin (sen syvemmästä olemuksesta) on vaikea puhua, rikkomatta sen taianomaisuutta, sama pätee mun mielestä silmiin katsomiseen.
Ehkä siinä itsessään on jotain pysäyttävää kun kaksi ihmistä takertuu toisiinsa katseellaan. Se on vuorovaikutusta, jossa sanoja ei tarvitse eikä haluakaan. Vai onko se vaan äärimmäistä itsetietoisuutta.
Katson sen silmiin ja näen sieltä itseni katsomassa sen silmiin.
perjantaina, huhtikuuta 8
sunnuntaina, huhtikuuta 3
Broilerituotannosta
Viikko sitten kävimme toimittajille järjestetyllä puffi-matkalla Kangasalalaisella broileritilalla, josta tuotteet menevät myyntiin Saarioisille. Ensimmäinen asia, joka menomatkalla särähti korvaani oli eläinlääkärin puhe.
"Ulkoilu ja päivänvalo on broilerille vaarallista"
Ulkoilu otettiin keskusteluun tilan ahtauden sijasta ja sen huonoutta perusteltiin tautien leviämisellä. Asiaa pohdittiin lähinnä sen kautta, että broilerit olisivat ulkona pitkän aikaa. Vääriä (eläinjärjestöjen) uskomuksia peitottiin toisilla. Yltäkylläiseen reissuun kuului ilmainen aamiainen, lounas, juotavaa ja oheistuotteita.
Lounaaksi ala carte- kokki valmisti herkullista lähi- sekä broileri-ruokaa. Broileria en sanoisi lähiruuaksi kun niiden isovanhemmat on tapana kuljettaa Skotlannista lentokoneella. Näin on tehty 50-luvulta asti. Rehun alkuperämaastakaan ei ole tarkkaa tietoa.
Kuinka monta broileria neliötä kohti tiloilla todellisuudessa on, jäi ensinnäkin hämäräksi. EU-direktiivi 42kg/neliömetri piti toteutua jo viime vuonna, mutta Suomi junnaa... "Aavistuksen enemmän" oli erään puhujan mukaan tiheyttä verrattuna direktiiviin, toisen puhujan mukaan alle.
Suomessa broilerit tulevat halliin yhtä aikaa ja ne teurastetaan yhtä aikaa. Tämä on hygieenisempi ratkaisu ainakin sen vuoksi, että tilat ehditään siivota kunnolla. Monissa muissa Euroopan maissa hallista päätyvät teuraiksi broilerit vähitellen, mutta tämä tarkoittaa, että ne ovat myös harvemmin. Järjestäjistä suomalainen tapa oli tosin maailman paras..
Animalian mukaan suomalaisten broilerien yön pituus (kuinka kauaksi aikaa keinovalot sammutetaan) vaihtelee puolesta tunnista viiteen tuntiin. Peltolan tilanomistaja antoi lukemaksi 6-8 tuntia. Ketä tässä uskoisi.
Broileriliiton puheenjohtajana toimiva eläinlääkäriasiantuntija vaikutti epäammattimaiselta. Katsomalta miltä eläin näyttää, tietää kuulemma parhaiten. Näkyykö stressi aina linnuissa? Jos ne eivät pääse tekemään lajilleen tyypillisiä asioita ? Miten niiden kuuluisi käyttäytyä?
Broilerit eivät pysty tunnistamaan muita parvessa jos niitä on yli 80 samassa tilassa. Niille ei tällöin pysty muodostumaan laumajärjestystä. Käytännössä ne ovat hukassa, sosiaalisesti stressaantuneita.
Stressi pahentaa myös lintujen taipumuksia sairastua helposti erilaisiin sairauksiin. Jalostus on syynä siihen, että n. 17% broilereista on sydämen rytmihäiriö ja osa kuolee sydäntauteihin. Untuvakuolleisuus on myös yleistä.
Eläinsuojelujärjestöt puhuvat broilereiden "ikuisesta nälästä". Jos keinotekoinen päiväaika on broilereilla luonnottoman pitkä, syövät ne yli äyräiden. Jos se ei ole, on nälän oltava jalostuksen ansiota.. Tilanpitäjän mukaan broilerien ruokailu on täysin vapaata. Hänestä broilereiden nopea kasvu on nimenomaan Ross 308-lajikkeen ominaispiirre.
5 viikkoa on broilereilla aikaa syödä... Niiden painoja ja ruoka-aikoja tarkkaillaan laitteiden avulla.
Ikävyyksiä tapahtuu myös ennen teurastusta matkalla puimuriin. Linnut saattavat pelästyä putoamisen tunnetta ja levittävät vaistomaisesti siipensä. Ainakin yksi lintu laatikkoa kohden haavoittuu. Siivet menevät katki ja lintu menee mustelmille. Sellainen lintu ei kelpaa ruuaksi.
Mitä tulee sairastuneeseen broileriin, se tapetaan välittömästi. Kuolleet broilerit poltetaan pihalla.
Sanoma "Broileriyksilön elämän arvo on vähäinen" (broileriliiton edustaja) käy pelottavan todeksi kun käy ilmi, että 52 000 broilerin tilaa pitää yksi ihminen, yhden palkatun työntekijän turvin. Tila on Suomessa keskimääräistä (40 000 broitsua) suurempi.
Kaksi ihmistä painaa nappia että 52 000 broileria saa ruokaa ja juomaa koneesta.
Mainittakoon, että untuvikon elämän arvo on sen 85 senttiä Siipikarja-lehden tilaston mukaan.
"Se, että kuluttaja katsoo kaupassa hintaa ja ottaa halvimman lihatuotteen, se on se mikä merkitsee." kuulin erään järjestäjän (elintarvikealalta) sanovan.
Ironisinta oli kun lounaalla eräs järjestäjistä otti puheeksi ihailunsa Ross 308 -lajiketta kohtaan. Se on parempi kuin toinen (kilpailijan käyttämä) lajike sen psyykkeen vuoksi. Broilerin psyyke on jollain tapaa rauhallisempi ja eheämpi, mutta sitten tässä hybridissä on myös niitä vähän kahjoja yksilöitä.
Yhdistää sitten samaan lauseeseen psyyke ja broilerihybridi.
Ihan kuin niitä kiinnostaisi broitsuyksilön psyyke.
Puhumattakaan ihan kuin niillä olisi aavistustakaan minkälainen se voisi todellisuudessa olla, ja minkä vuoksi.
"Ulkoilu ja päivänvalo on broilerille vaarallista"
Ulkoilu otettiin keskusteluun tilan ahtauden sijasta ja sen huonoutta perusteltiin tautien leviämisellä. Asiaa pohdittiin lähinnä sen kautta, että broilerit olisivat ulkona pitkän aikaa. Vääriä (eläinjärjestöjen) uskomuksia peitottiin toisilla. Yltäkylläiseen reissuun kuului ilmainen aamiainen, lounas, juotavaa ja oheistuotteita.
Lounaaksi ala carte- kokki valmisti herkullista lähi- sekä broileri-ruokaa. Broileria en sanoisi lähiruuaksi kun niiden isovanhemmat on tapana kuljettaa Skotlannista lentokoneella. Näin on tehty 50-luvulta asti. Rehun alkuperämaastakaan ei ole tarkkaa tietoa.
Kuinka monta broileria neliötä kohti tiloilla todellisuudessa on, jäi ensinnäkin hämäräksi. EU-direktiivi 42kg/neliömetri piti toteutua jo viime vuonna, mutta Suomi junnaa... "Aavistuksen enemmän" oli erään puhujan mukaan tiheyttä verrattuna direktiiviin, toisen puhujan mukaan alle.
Suomessa broilerit tulevat halliin yhtä aikaa ja ne teurastetaan yhtä aikaa. Tämä on hygieenisempi ratkaisu ainakin sen vuoksi, että tilat ehditään siivota kunnolla. Monissa muissa Euroopan maissa hallista päätyvät teuraiksi broilerit vähitellen, mutta tämä tarkoittaa, että ne ovat myös harvemmin. Järjestäjistä suomalainen tapa oli tosin maailman paras..
Animalian mukaan suomalaisten broilerien yön pituus (kuinka kauaksi aikaa keinovalot sammutetaan) vaihtelee puolesta tunnista viiteen tuntiin. Peltolan tilanomistaja antoi lukemaksi 6-8 tuntia. Ketä tässä uskoisi.
Broileriliiton puheenjohtajana toimiva eläinlääkäriasiantuntija vaikutti epäammattimaiselta. Katsomalta miltä eläin näyttää, tietää kuulemma parhaiten. Näkyykö stressi aina linnuissa? Jos ne eivät pääse tekemään lajilleen tyypillisiä asioita ? Miten niiden kuuluisi käyttäytyä?
Broilerit eivät pysty tunnistamaan muita parvessa jos niitä on yli 80 samassa tilassa. Niille ei tällöin pysty muodostumaan laumajärjestystä. Käytännössä ne ovat hukassa, sosiaalisesti stressaantuneita.
Stressi pahentaa myös lintujen taipumuksia sairastua helposti erilaisiin sairauksiin. Jalostus on syynä siihen, että n. 17% broilereista on sydämen rytmihäiriö ja osa kuolee sydäntauteihin. Untuvakuolleisuus on myös yleistä.
Eläinsuojelujärjestöt puhuvat broilereiden "ikuisesta nälästä". Jos keinotekoinen päiväaika on broilereilla luonnottoman pitkä, syövät ne yli äyräiden. Jos se ei ole, on nälän oltava jalostuksen ansiota.. Tilanpitäjän mukaan broilerien ruokailu on täysin vapaata. Hänestä broilereiden nopea kasvu on nimenomaan Ross 308-lajikkeen ominaispiirre.
5 viikkoa on broilereilla aikaa syödä... Niiden painoja ja ruoka-aikoja tarkkaillaan laitteiden avulla.
Ikävyyksiä tapahtuu myös ennen teurastusta matkalla puimuriin. Linnut saattavat pelästyä putoamisen tunnetta ja levittävät vaistomaisesti siipensä. Ainakin yksi lintu laatikkoa kohden haavoittuu. Siivet menevät katki ja lintu menee mustelmille. Sellainen lintu ei kelpaa ruuaksi.
Mitä tulee sairastuneeseen broileriin, se tapetaan välittömästi. Kuolleet broilerit poltetaan pihalla.
Sanoma "Broileriyksilön elämän arvo on vähäinen" (broileriliiton edustaja) käy pelottavan todeksi kun käy ilmi, että 52 000 broilerin tilaa pitää yksi ihminen, yhden palkatun työntekijän turvin. Tila on Suomessa keskimääräistä (40 000 broitsua) suurempi.
Kaksi ihmistä painaa nappia että 52 000 broileria saa ruokaa ja juomaa koneesta.
Mainittakoon, että untuvikon elämän arvo on sen 85 senttiä Siipikarja-lehden tilaston mukaan.
"Se, että kuluttaja katsoo kaupassa hintaa ja ottaa halvimman lihatuotteen, se on se mikä merkitsee." kuulin erään järjestäjän (elintarvikealalta) sanovan.
Ironisinta oli kun lounaalla eräs järjestäjistä otti puheeksi ihailunsa Ross 308 -lajiketta kohtaan. Se on parempi kuin toinen (kilpailijan käyttämä) lajike sen psyykkeen vuoksi. Broilerin psyyke on jollain tapaa rauhallisempi ja eheämpi, mutta sitten tässä hybridissä on myös niitä vähän kahjoja yksilöitä.
Yhdistää sitten samaan lauseeseen psyyke ja broilerihybridi.
Ihan kuin niitä kiinnostaisi broitsuyksilön psyyke.
Puhumattakaan ihan kuin niillä olisi aavistustakaan minkälainen se voisi todellisuudessa olla, ja minkä vuoksi.
torstaina, maaliskuuta 17
Rikkinäisistä laitteista
Ostat uuden laitteen, joka vuoden päästä onkin jo rikki. Korjauksessa sanotaan, että ei kantsi korjata, osta uusi. Öö no miksei? Se a) tulee kalliiksi (kannattaa samantien ostaa uus) b) varaosia ei oikein saa. (miksei?)
TV1:ltä tullut Hehkulamppuhuijaus-dokkari valaisi minkälaisesta huijauksesta on kyse. Useiden yhtiöiden valmistamista laitteista tekemällä tehdään huonoja, jotta kuluttajilla olisi syy ostaa mahd. paljon uusia. Ehkä bisnes ja moraali on vaikeasti sovitettavissa yhteen, mutta mietityttää minkälaisia kykyjä tällaisessa aivopesussa valutetaan hukkaan...
Insinöörit kehittelevät yhä monimutkaisempia laitteita kertakäyttötarkoituksiin. Dokkarissa kävi ilmi, että joku on ajat sitten keksinyt hehkulampun, joka on palanut jo 100 vuotta. Koska hehkulamppufirmat sopivat kartellista, koko keksintö on jäänyt pimentoon. Lamppujen tuli palaa vain 1000 tuntia, muuten firmalle tuli sakot. Onpas älykästä sitten nykyajankin insinöörien käyttää taitojaan sellaisten laitteiden kehittelyyn, joiden elinikä on ennaltamäärätty. Kestävyys on minimoitava, että talous voi kasvaa. Käytännössä keksitään keinoja lyhentämään akkujen käyttöikää ja asennetaan tulostimiin mikrosiruja, että se voi tulostaa vaan tietyn monta paperia kunnes hajoaa.
"Se joka ajattelee, että rajaton kasvu ja rajallinen planeetta voidaan sovittaa yhteen on joko hullu tai ekonomisti."
Kuinka hienoa kun kehitys kehittyy ja lentää roskiin, toisin sanoen Kiinaan samaan paikkaan mistä on tullutkin. Jos lopputulos ratkaisee, seuraukset, onko parempi olla ostamatta ollenkaan?
Pitkänäköisyys on hankalaa. Ensinnäkin siitä syystä, että valinnanvaraa ei ole paljoa ainakaan teknologian kannalta. Applekaan ei ole kovin vihreä vaikka niin lupaa. Dokkarissa iPod- litiumakut kestivät 18 kuukautta eikä niitä voinut vaihtaa ollenkaan vaan oli pakko ostaa uusi. Ne oli tehty tarkoituksella kestämään sen verran.
Toiseksi, kertakäyttökulttuuri on meissä varmasti syvemmällä kuin mainosten uhriudessa. On tarve UUTEEN. Ei enää haluta käytettyä, vanhaa, korjattua... Näh, tylsää. Mistä tällainen kyllästyminen johtuu? Ehkä se on jonkinlaista sitoutumispelkoa tavaroihin. Itse asiassa tieto siitä että uusi kännykkä ei kestä käytössä kovin kauaa, helpottaa jollain alitajuisella tavalla. Sitten voi taas ostaa uuden. Valinnat, jotka eivät ole millään tavalla lopullisia, antavat mahdollisuuden ja samalla syyn uuteen.
Talouskasvu on yksi iso ruma hirviö.
TV1:ltä tullut Hehkulamppuhuijaus-dokkari valaisi minkälaisesta huijauksesta on kyse. Useiden yhtiöiden valmistamista laitteista tekemällä tehdään huonoja, jotta kuluttajilla olisi syy ostaa mahd. paljon uusia. Ehkä bisnes ja moraali on vaikeasti sovitettavissa yhteen, mutta mietityttää minkälaisia kykyjä tällaisessa aivopesussa valutetaan hukkaan...
Insinöörit kehittelevät yhä monimutkaisempia laitteita kertakäyttötarkoituksiin. Dokkarissa kävi ilmi, että joku on ajat sitten keksinyt hehkulampun, joka on palanut jo 100 vuotta. Koska hehkulamppufirmat sopivat kartellista, koko keksintö on jäänyt pimentoon. Lamppujen tuli palaa vain 1000 tuntia, muuten firmalle tuli sakot. Onpas älykästä sitten nykyajankin insinöörien käyttää taitojaan sellaisten laitteiden kehittelyyn, joiden elinikä on ennaltamäärätty. Kestävyys on minimoitava, että talous voi kasvaa. Käytännössä keksitään keinoja lyhentämään akkujen käyttöikää ja asennetaan tulostimiin mikrosiruja, että se voi tulostaa vaan tietyn monta paperia kunnes hajoaa.
"Se joka ajattelee, että rajaton kasvu ja rajallinen planeetta voidaan sovittaa yhteen on joko hullu tai ekonomisti."
Kuinka hienoa kun kehitys kehittyy ja lentää roskiin, toisin sanoen Kiinaan samaan paikkaan mistä on tullutkin. Jos lopputulos ratkaisee, seuraukset, onko parempi olla ostamatta ollenkaan?
Pitkänäköisyys on hankalaa. Ensinnäkin siitä syystä, että valinnanvaraa ei ole paljoa ainakaan teknologian kannalta. Applekaan ei ole kovin vihreä vaikka niin lupaa. Dokkarissa iPod- litiumakut kestivät 18 kuukautta eikä niitä voinut vaihtaa ollenkaan vaan oli pakko ostaa uusi. Ne oli tehty tarkoituksella kestämään sen verran.
Toiseksi, kertakäyttökulttuuri on meissä varmasti syvemmällä kuin mainosten uhriudessa. On tarve UUTEEN. Ei enää haluta käytettyä, vanhaa, korjattua... Näh, tylsää. Mistä tällainen kyllästyminen johtuu? Ehkä se on jonkinlaista sitoutumispelkoa tavaroihin. Itse asiassa tieto siitä että uusi kännykkä ei kestä käytössä kovin kauaa, helpottaa jollain alitajuisella tavalla. Sitten voi taas ostaa uuden. Valinnat, jotka eivät ole millään tavalla lopullisia, antavat mahdollisuuden ja samalla syyn uuteen.
Talouskasvu on yksi iso ruma hirviö.
tiistaina, maaliskuuta 8
Epätäydellisyyttä
Nenäliinassani on pieniä mustia pisteitä. Toukkia, jotka lähtevät lentoon.
Minä olen kasvattanut ne itse.
Nenäni on asunnottomien luola. Enkä pelkää päästää ketään sisään.
Epätäydellisyys tulee uneen pienten yksityiskohtien hahmossa, jotka pian kasvavat jättimäisiksi. Haavat ammottavat aukinaisina, hampaat mätänevät suussa, hiukset lähtevät päästä.
Näin kerran unta saaneeni jalkaani taudin, jonka ansiosta ihoni oli aivan suomuinen ja läpinäkyvä. Koskin sitä unessa ja se tuntui kauhistuttavalta. Linnanmäellä oli hiljainen päivä, olin siihen aikaan töissä kasvomaalarina ja katselin jalkojani kun sain mieleeni näkemäni unen. Aloin voimaan niin pahoin että heikotti ja oli pakko suunnata ajatukset johonkin muualle. Pelkäsin ajatusta. Se kesti pari päivää. En ymmärrä miten uni vaikutti minuun niin vahvasti. Henkisestä olotilasta/peloista jne. tulee niin helposti fyysistä. Ja toisinpäin.
Olen myöhässä, yritän kiirehtiä mutta askeleeni ovat hitaita, hidastuvat hidastumistaan... En hallitse liikkeitäni. Kompuroin ympäriinsä. En ole muistanut laittaa vaatteita päälle. En hallitse autoa, jota ajan. Enhän edes osaa ajaa autoa. Miksi olen ratissa. Minne olen menossa.
Toisinaan kaikki mikä onnistuu, (elämässä tai unissa) tuntuu vain suurelta sattumalta.
Jakakaa unenne minun kanssani niin minä jaan omani. Epätäydellisyys (ja pelko) tekee kaikista kauniita.
- Mitä se oikein oli? Tietoa siitä, että rakkautta ei ollut. Että sekin oli yksi niistä rakentamalla rakennetuista palatseista, jotka - kuinka kestävistä aineksista ja kuinka suurella vaivalla ne pystytettiinkin - hajosivat tuulenpuuskassa yhtä vaivattomasti kuin ilmojen pyörteilevät pilvipatsaat.
Umbra, Leena Krohn
sunnuntaina, maaliskuuta 6
Korppi Jaakko, elämä ja vapaus
Olisipa elämä yhtä Janoschin satua. Ja niinhän se onkin.
Korppi Jaakko juttelee joka päivä lammella peilikuvalleen. Se tekee huikeita lentotemppuja ilmassa ja sen peilikuva tekee perässä. Juttelemalla sille se oppii suhtautumaan ensin itseensä ja sitten vasta muihin. Oikeastaan se oppi puhumaankin puhumalla ensin itselleen.
Niinkuin kaikki, minäkin elän toisen kappaleeni kanssa. Se vilahtaa toisinaan peilistä. Kirjoitan päiväkirjaa, keskustelen itseni kanssa. Joskus olen vihainen itselleni jostakin mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. En meinaa millään antaa anteeksi. Välimme ovat tulehtuneet. Lopulta annan periksi ja ymmärrän rajani. Niitä ei näe jos ei toisinaan epäonnistu.
Korppi Jaakko yrittää pyydystää kalan, mutta ei saa sitä kiinni. Se pettyy itseensä, mutta sitten ymmärtää, ettei pysty kaikkeen.
Korppi Jaakon sisarukset pitävät kaikesta kiiltävästä kuten korpeilla on tapana ja pian Jaakkokin alkaa himoamaan sitä lisää ja lisää. Se lähtee kaupunkiin tavarataloon (jossa on kaikkea) hakemaan materiaa, mutta jo lentomatkalla kotipesään huomaa kuinka vaikea on lentää kun on kannettavana niin paljon tavaraa. Se vahtii pesässään yötä päivää, etteivät sen kateelliset sisarukset varasta mitään. Kaikki haluavat kullat itselleen ja muuttuvat vihaisiksi. Pian se on ollut pesässä vahtimassa omaisuuttaan niin kauan, että on unohtanut miten lennetään.
Myrskyn saapuessa kaikki menee mullin mallin. Jaakko lentää pois pesästä: taivaalle ja muistaa jälleen minkälaista on lentää, kuinka helppoa, ilman kantamuksia, yksin..
...Mitäpä sen enempää sanoisi. Tulisipa Traumstunde vielä telkkarista.
Korppi Jaakko juttelee joka päivä lammella peilikuvalleen. Se tekee huikeita lentotemppuja ilmassa ja sen peilikuva tekee perässä. Juttelemalla sille se oppii suhtautumaan ensin itseensä ja sitten vasta muihin. Oikeastaan se oppi puhumaankin puhumalla ensin itselleen.
Niinkuin kaikki, minäkin elän toisen kappaleeni kanssa. Se vilahtaa toisinaan peilistä. Kirjoitan päiväkirjaa, keskustelen itseni kanssa. Joskus olen vihainen itselleni jostakin mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. En meinaa millään antaa anteeksi. Välimme ovat tulehtuneet. Lopulta annan periksi ja ymmärrän rajani. Niitä ei näe jos ei toisinaan epäonnistu.
Korppi Jaakko yrittää pyydystää kalan, mutta ei saa sitä kiinni. Se pettyy itseensä, mutta sitten ymmärtää, ettei pysty kaikkeen.
Korppi Jaakon sisarukset pitävät kaikesta kiiltävästä kuten korpeilla on tapana ja pian Jaakkokin alkaa himoamaan sitä lisää ja lisää. Se lähtee kaupunkiin tavarataloon (jossa on kaikkea) hakemaan materiaa, mutta jo lentomatkalla kotipesään huomaa kuinka vaikea on lentää kun on kannettavana niin paljon tavaraa. Se vahtii pesässään yötä päivää, etteivät sen kateelliset sisarukset varasta mitään. Kaikki haluavat kullat itselleen ja muuttuvat vihaisiksi. Pian se on ollut pesässä vahtimassa omaisuuttaan niin kauan, että on unohtanut miten lennetään.
Myrskyn saapuessa kaikki menee mullin mallin. Jaakko lentää pois pesästä: taivaalle ja muistaa jälleen minkälaista on lentää, kuinka helppoa, ilman kantamuksia, yksin..
...Mitäpä sen enempää sanoisi. Tulisipa Traumstunde vielä telkkarista.
torstaina, maaliskuuta 3
Läheisyydestä
Öisin olemme lähempänä toisiamme, sillä kaipuumme yhtyvät. Yksinäisyys yhdistää meitä ja
erottaa meidät.
Olen miettinyt onko valheellista tuntea läheisyyttä sellaisen kanssa, joka ei tunne sisäistä maailmaani. En tiedä sisällyttäisinkö lauseeseen käsitteen "vielä" vai en.
Joillekin ihmisille fyysinen maailma on niin vahva.
Usein seassa on omia kuvitelmia, jotka osoittautuvat niiksi vasta myöhemmin.
Toinen ei ollutkaan mitä ajatteli, vaan omien toiveiden väliaikainen ruumiillistuma.
Minä tarvitsen verbaalista vastakaikua. Selkeyttä. Haluan oppia tuntemaan ihmiset kunnolla ja että minut halutaan oppia tuntemaan. Painotaan sanaa "halutaan". Kun perusasiat ovat kunnossa, sen jälkeen voidaan palata puheeseen läheisyydestä.
Ja jos se ei onnistukaan teoreettisella tasolla.
Mitä jää jäljelle. Jotakin, mille ei ehkä löydä sanoja, mutta joka usein ajan kuluessa vain hiipuu...
erottaa meidät.
Olen miettinyt onko valheellista tuntea läheisyyttä sellaisen kanssa, joka ei tunne sisäistä maailmaani. En tiedä sisällyttäisinkö lauseeseen käsitteen "vielä" vai en.
Joillekin ihmisille fyysinen maailma on niin vahva.
Usein seassa on omia kuvitelmia, jotka osoittautuvat niiksi vasta myöhemmin.
Toinen ei ollutkaan mitä ajatteli, vaan omien toiveiden väliaikainen ruumiillistuma.
Minä tarvitsen verbaalista vastakaikua. Selkeyttä. Haluan oppia tuntemaan ihmiset kunnolla ja että minut halutaan oppia tuntemaan. Painotaan sanaa "halutaan". Kun perusasiat ovat kunnossa, sen jälkeen voidaan palata puheeseen läheisyydestä.
Ja jos se ei onnistukaan teoreettisella tasolla.
Mitä jää jäljelle. Jotakin, mille ei ehkä löydä sanoja, mutta joka usein ajan kuluessa vain hiipuu...
Hirtetty
 |
Miten tuntuukin siltä, että jotkut asiat menneisyydestä eivät vain jätä rauhaan.
Kummittelemmeko me itse itsellemme.
keskiviikkona, maaliskuuta 2
On niin loputon kiire ei-minnekään.
En ole vielä kuvannut tarpeeksi, pitänyt näyttelyä, kirjoitttanut kirjaa, useita, opiskellut riittävästi, työskennellyt, levännyt, ainiin, ja saavuttanut sitä mielenrauhaa. Yksipyöräinenkin odottaa vaatekaapissa jos opettelisin ajamaan sillä. On niin vähän aikaa. Entä jos huomenna kaikki loppuukin. Kaikki on mahdollista. Muutamat ystäväni ovat sanoneet, että hoppuni ja pelkoni liittyen elämän katoavaisuuteen on turhaa. Että kyllä aikaa on.
Eräiden rakkaiden poismentyä tästä maailmasta olen juuttunut ajatukseen elämän lyhyydestä. Kai sitä jonkinlaiseksi oivallukseksikin voisi kutsua. On omituista ajatella elämän loppumista. Jäätä tippuu katolta ja joku kuolee siihen paikkaan. Tai jää auton alle, liukastuu.. Viime vuonna Suomessa kuolemaan johtaneista tapaturmista yleisin oli liukastuminen/kaatuminen. Kuolema on kovin arkipäiväistä.
Sitä ajattelee ja tuntee ja toimii, jumittaa menneessä- ja katolta tippuu jäälohkare: ei mitään. Ei edes mustaa. En ole masentunut, mutta lukuisat tavat joutua onnettomuuteen ja lakata olemasta vilisevät mielessäni viikoittain. Bussi ajaa kylkeen ja lennän ilmassa... Kipu tulee vasta jäljessä. Tai kuulen ääniä rappukäytävästä ja kurkkaessani ovireiästä, Leon osoittaa aseella ja pum, mennyttä.
Eeei.. Pikakelaus taaksepäin.
Entä jos en vaan ehdi.
Eräiden rakkaiden poismentyä tästä maailmasta olen juuttunut ajatukseen elämän lyhyydestä. Kai sitä jonkinlaiseksi oivallukseksikin voisi kutsua. On omituista ajatella elämän loppumista. Jäätä tippuu katolta ja joku kuolee siihen paikkaan. Tai jää auton alle, liukastuu.. Viime vuonna Suomessa kuolemaan johtaneista tapaturmista yleisin oli liukastuminen/kaatuminen. Kuolema on kovin arkipäiväistä.
Sitä ajattelee ja tuntee ja toimii, jumittaa menneessä- ja katolta tippuu jäälohkare: ei mitään. Ei edes mustaa. En ole masentunut, mutta lukuisat tavat joutua onnettomuuteen ja lakata olemasta vilisevät mielessäni viikoittain. Bussi ajaa kylkeen ja lennän ilmassa... Kipu tulee vasta jäljessä. Tai kuulen ääniä rappukäytävästä ja kurkkaessani ovireiästä, Leon osoittaa aseella ja pum, mennyttä.
Eeei.. Pikakelaus taaksepäin.
"Hidas aika liikuttaa ilman oikkua, tuulta,
suoden kullekin kohtalon ja huoneen
joka putoaa,
kun merkit ovat suotuisat, pois kääntyy
pidättävä aika"
- Eeva-Liisa Manner
Entä jos en vaan ehdi.
maanantaina, helmikuuta 28
Yltäkylläisyydestä
Metron oranssilla seinällä roikkui kertaalleen haukattu ketsuppia valuva McDonaldsin juustohampurilainen. Tämä muistutti kulttuurimme yltäkylläisyydestä niin, että tuli henkinen oksennusrefleksi. Kaikki on niin runsasta. Mainokset loistavat seinillä luoden uusia haluja, mahdollisuuksia, kauneutta, ihan mitä vaan kunhan se on pakko-saada! Halut rytmittävät päivää- shoppaillaan ja kun jano yllättää, ostetaan latte machiattot ja kun on nälkä syödään pari hampparia, sitten kaiken sen uuvuttavan shoppailun jälkeen on palkittava itsensä hakemalla kaupasta illaksi vähän jäätelöä ja sipsiä että jaksaa istahtaa alttarin eteen -seuraa päivän kysymys, ja tarkoitus.. mitähän telkasta tulee..
Osta nyt, päätä myöhemmin- lukee H&M:n seinällä. Onko tämä joku vitsi. Ihan kuin H&M:n seinä kuiskaisi pikkupirun tapaan: osta vaan, en kerro kellekään! Kun tajuat ettei sulla olekaan rahaa tai tarvetta tai päätös ei ole vaatteiden alkuperän kannalta eettinen, voithan aina palauttaa tuotteen ja saat rahat takaisin!
Ristiriitaisena ihmisenä ostin sitten shortsit koska koin näin keskellä talvea olevani niiden tarpeessa. Lähdin kassalta kädessäni UNICEF:in kassi... jäi sitten kysymättä, että oliko se ironiaa..
Halpuus on niin ihmeellinen koukku, että se saa melkeen kenet vaan tekemään mitä vaan. Ihmiset jotka ei ole ikinä ostaneet IKEA:sta huonekaluja koska ovat halunneet suosia esim. kotimaista kalustekauppaa nyt tekevät sinne päiväretkiä aamiaisineen koska se kannattaa! Aate kuuluu: jos joku on halpaa, se on oikein.
Oikeastaan se ei ole enää valintaa, se on uudenlaista välttämättömyyttä. Tulevaisuuden erilaisissa kodeissa huonekalut ovat aivan samanlaisia. Taidamme elää yllättävän samanlaista elämää. On tosin toinen asia, tekevätkö samanlaiset tuotteet (ja tuotteistetut elämäntavat) todella samanlaisen elämän.
Lapset seisoskelevat jädekiskalla, kassit täynnä Blibbo:n muovikrääsää laskevat viimeisiä pennosiaan- johonkin ne pitää vielä käyttää! saako tällä ison pyörremyrskyn vai jättifantasian? "Mulla ei ole yhtään rahaa hei oikeesti. Lainaa mulle nii mä maksan sulle huomenna takasin."
Tuntuu, että olen niin täynnä. Mahani on täynnä, mieleni on täynnä. On hankala löytää omia ajatuksiani. Haluan liikaa.
En halua mitään.
Osta nyt, päätä myöhemmin- lukee H&M:n seinällä. Onko tämä joku vitsi. Ihan kuin H&M:n seinä kuiskaisi pikkupirun tapaan: osta vaan, en kerro kellekään! Kun tajuat ettei sulla olekaan rahaa tai tarvetta tai päätös ei ole vaatteiden alkuperän kannalta eettinen, voithan aina palauttaa tuotteen ja saat rahat takaisin!
Ristiriitaisena ihmisenä ostin sitten shortsit koska koin näin keskellä talvea olevani niiden tarpeessa. Lähdin kassalta kädessäni UNICEF:in kassi... jäi sitten kysymättä, että oliko se ironiaa..
Halpuus on niin ihmeellinen koukku, että se saa melkeen kenet vaan tekemään mitä vaan. Ihmiset jotka ei ole ikinä ostaneet IKEA:sta huonekaluja koska ovat halunneet suosia esim. kotimaista kalustekauppaa nyt tekevät sinne päiväretkiä aamiaisineen koska se kannattaa! Aate kuuluu: jos joku on halpaa, se on oikein.
Oikeastaan se ei ole enää valintaa, se on uudenlaista välttämättömyyttä. Tulevaisuuden erilaisissa kodeissa huonekalut ovat aivan samanlaisia. Taidamme elää yllättävän samanlaista elämää. On tosin toinen asia, tekevätkö samanlaiset tuotteet (ja tuotteistetut elämäntavat) todella samanlaisen elämän.
Lapset seisoskelevat jädekiskalla, kassit täynnä Blibbo:n muovikrääsää laskevat viimeisiä pennosiaan- johonkin ne pitää vielä käyttää! saako tällä ison pyörremyrskyn vai jättifantasian? "Mulla ei ole yhtään rahaa hei oikeesti. Lainaa mulle nii mä maksan sulle huomenna takasin."
Tuntuu, että olen niin täynnä. Mahani on täynnä, mieleni on täynnä. On hankala löytää omia ajatuksiani. Haluan liikaa.
En halua mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
